Erityisherkkyys -taakka vai lahja?

Hengittelen. Tuijotan ulos. On perjantai-iltapäivä. Käyn läpi mennyttä viikkoa, johon on mahtunut kolme päivää intensiivistä terapiatyötä, sitä työtä jota sen merkityksellisyyden vuoksi rakastan, vanhemmuutta moninaisine haasteineen ja kysymyksineen sekä parisuhde- ja perhe-elämää isolla E:llä. Kiitän itseäni siitä, etten ole sopinut yhtään mitään tulevalle viikonlopulle. Tarvitsen aikaa itselleni. Kehoni muistuttaa palautumisen tarpeesta ja sydämeni kiittää vapauden tunteesta. Nyt vain olen ja hengittelen. Olen ennen kaikkea itselleni. Mieleni ja kehoni käy vielä läpi menneen viikon tapahtumia, eikä tilaa uusille ärsykkeille juuri nyt ole. Tuntuu hyvältä olla kuormittamatta itseä liiaksi ja antaa rauhassa voimien palautua. Tuntuu myös hyvältä tietää, että palautumisen jälkeen olen taas tasapainossa ja hyvinvoiva, oma herkkä ja vahva itseni. Tämä tuntuu erityisen hyvältä sen vuoksi, että näin ei ole aina ollut.

Aiemmin kuormitin itseäni liikaa tiedostamattani jatkuvasti. Tein sitä eri tavoilla, ja lopputulos oli aina sama: väsymys, ärtymys, viha ja eristäytyminen. Olin vihainen itselleni ja mikä kurjinta, ihmisille lähelläni. Pahimpina hetkinä en sietänyt oman pienen lapseni vaatimuksia ja purin vähintäänkin epäsuorasti vihaani häneenkin. Tämä edelleen surettaa minua suunnattomasti. Yhtä aikaa koen myös myötätuntoa itseäni kohtaan. En nimittäin ole aina tiennyt olevani erityisherkkä. Sen vuoksi yritin elää kuten valtaosa (noin 80%) ihmisistä, tehden kokoaikatyötä ja olemalla hyvin sosiaalinen ja kaikin puolin aktiivinen. Työtäni rakastin jo silloin, kunnes aloin uupua ja vihata sitäkin. En ymmärtänyt, vaikka kuinka yritin, mikä oikein oli vialla. Yritin olla ”normaali”, vaikka sisimmässäni koin olevani jossain määrin outo ja erilainen, vähintäänkin liian mukavuudenhaluinen. Tein paljon työtä vahvistaakseni itseäni, mutta mikään ei oikein toiminut. Hassua kyllä, ajattelin etten ole erityisen herkkä ja samaan aikaan koin suureksi ongelmaksi sen, että aistin muiden ihmisten tunteet niin selkeästi. Jostain olin saanut ajatuksen, että sellainen olisi heikkoutta. Luulin ihailevani kovia ja suorittavia ihmisiä, kunnes myönsin itselleni että koen epämukavuutta (ja väsymistä) heidän seurassaan.

Olin jatkuvasti jossain määrin hämmentynyt itseni suhteen. Mietin kuka tai mikä oikein olen ja ennen kaikkea kuka tai mikä minun tulisi olla. Etsin vimmatusti omaa paikkaani ja haaveilin sisäisestä rauhan tunteesta. Valtaosan ajasta olin kuitenkin sisäisesti levoton, vaikkakin ulkokuoreni taisi olla pääosin melko tyyni. Vasta kun oivalsin olevani erityisherkkä ja sain siitä tietoa, palaset loksahtivat kohdilleen. Aloitin omanlaisen ja aidomman itseni rakennustyöt, jotka etenivät vauhdilla, sillä pohjatyötä olin kuitenkin tehnyt paljon. Koin tulleeni vihdoin kotiin itseeni ja tiesin, että enemmän kuin mitään muuta, haluan jäädä kotiin. Niin teinkin, jäin kotiin (itseeni) ja moni muu asia, rakenne ja ihmissuhde elämässäni muuttui tai päättyi. Kipu oli ajoittain lähes sietämätöntä, mutta sydämessäni tiesin etten voinut muutakaan. Näin jälkikäteen muisteltuna ihmettelen sitä voimaa, joka minulla oli, kun tein purku- ja rakennustyötä (itseni ja elämäni kanssa) aamusta iltaan ja usein illasta aamuun. Nyt kuitenkin näen, että kun annoin herkkyydelleni tilaa, sain myös valtavasti voimaa. Ja sitähän herkkyys juuri on: voimaa ja rohkeutta kuunnella oman sydämen ääntä.

Erityisherkkyys on synnynnäinen ominaisuus, joka on noin 20%:lla ihmisistä. Psykologian tohtori Elaine Aron työryhmineen on tutkinut erityisherkkyyttä yli 20 vuoden ajan. Erityisherkän ihmisen autonominen hermosto on herkempi kuin muilla ihmisillä, mistä johtuen erityisherkkä kokee niin ulkoiset kuin sisäiset ärsykkeet voimakkaampina. Jokainen erityisherkkä on luonnollisesti ainutlaatuinen yksilö, jolla herkkyys ilmenee yksilöllisellä tavalla. Joku voi olla esimerkiksi erityisen herkkä aistiärsykkeille, kuten äänille tai kosketukselle, kun taas toinen voi aistia tunteita äärimmäisen tarkasti. Erityisherkkä on siis myös herkkä sisältä tuleville ärsykkeille ja kokee myös omat tunteensa usein voimakkaasti ja syvällisesti. Tutkimusten mukaan erityisherkkien aivoissa peilisolut ovat myös tavallista herkemmät, minkä vuoksi erityisherkkä aistii herkästi muiden tunteita ja kokee usein myötätuntoa hyvin helposti. Erityisherkkiä voisi luonnehtia myös tarkkanäköisiksi, valppaiksi ja monelta suunnalta asioita pohtiviksi ihmisiksi, joille mm. oikeudenmukaisuus on yleensä voimakas tarve. Koska erityisherkän hermosto aktivoituu ja virittyy tavallista herkemmin, ovat erityisherkät siten myös alttiimpia stressille. Jos erityisherkkä ei tunnista omaa stressikäyttäytymistään tai hänen kehotietoisuutensa ei ole riittävän vahva, hän on altis kokemaan haitallista stressiä, minkä seurauksena hän saattaa uupua.

Oman uupumuskokemukseni kautta olen voinut myöhemmin auttaa muita uupumuksesta kärsiviä erityisherkkiä. Itse väsyin aikoinaan sen vuoksi, etten ollut riittävän kehotietoinen eli en ollut yhteydessä kehooni, vaan elin pääosin pääni eli mieleni kautta. En myöskään tunnistanut omaa stressikäyttäytymistäni, vaan ylikierroksilla oltuani en usein edes yrittänyt hiljentää tahtia, vaan lisäsin sitä ja jatkoin suorittamista kehoni viesteistä piittaamatta. En tiennyt, mitä sana ”kortisolipölly” tarkoitti, tiesin kyllä miltä se tuntui ja olin siihen ajoittain jopa koukussa eli sain mielihyvää siitä että vedin itseni aivan piippuun ja sain aikaiseksi paljon lyhyessä ajassa. En tiennyt mitä tarkoittaa hyödyllinen stressi ja miten se eroaa haitallisesta stressistä. No, tottakai teoriassa tiesin, mutta käytännössä en. Käytännössä elin lähes jatkuvasti haitallisen stressin alaisena luullen sitä normaalitilaksi. Kehoni oli jatkuvasti jännittynyt, kärsin migreenistä ja epämääräisistä kivuista. Öisin narskuttelin hampaita ja päivät ajoin takaa sisäistä rauhaa, jonka ajattelin löytyvän jos olen vielä vähän tehokkaampi ja kovetan itseni, etten kokisi tunteita -omia tai toisten- niin voimakkaasti. Olen aina nukkunut hyvin, ja luulen että se on pelastanut minut täydelliseltä romahdukselta ja fyysiseltä sairastumiselta. En myöskään tiennyt erityisherkkyydestä. Vaikka olin uupumukseni myötä jo tunnistanut ja osittain hyväksynytkin herkkyyteni ja omituisuuteni, oli suuri helpotus kuulla erityisherkkyydestä tieteellisesti tutkittuna ilmiönä.

Se, että meitä on noin joka viidennes väestöstä, toi myös lohtua ja selitti monta asiaa työhöni liittyen. Oivalsin, että valtaosa asiakkaistani työterveyshuollossa ja kuntoutuspuolella, joilla oli toistuvia uupumusoireita, olivat erityisherkkiä. Hyvin monet olivat vuosikausia- tai kymmeniä sinnitelleet työelämässä verraten olemistaan vähemmän herkkiin, kokien mm. huonommuutta ja riittämättömyyttä. Monella oli vakavia haitallisen stressin seurauksena tulleita kehollisia oireita, joiden kanssa selviäminen oli todella rankkaa. Osa oli tunnistanut itsessään jonkunlaisen herkkyyden, mutta suurin osa heistä jotka olivat sen tunnistaneet, pitivät sitä heikkoutena tai taakkana. Moni koki olevansa kuin umpikujassa: miten jaksaa eteenpäin, kun tuntuu ettei voimia ole eikä oma keho vain palaudu?

Hyvinvoinnin perusedellytyksiä ovat hyvä itsetuntemus ja itsestään välittäminen. Hyvään itsetuntemukseen kuuluu mm. oman stressikäyttäytymisen tiedostaminen, oman kehon ja hermoston palautumiseen tarvittavan toiminnan tiedostaminen ja omien tarpeiden ja tunteiden tiedostaminen. Itsensä välittäminen on mm. omista tarpeista huolehtimista, omien tunteiden kuuntelua, tietoista haitallisen stressin välttämistä ja tasapainoon pyrkimistä. Erityisherkkä ihminen kuuluu vähemmistöön, minkä vuoksi hän helposti luulee virheellisesti olevansa mm. hermostollisesti samanlainen kuin kaikki muutkin. Jos itsetuntemuksessa on niin suuri aukko, ettei tiedosta olevansa mm. hermoston toiminnaltaan, ärsykkeiden kokemisen tai tunnekokemisen suhteen valtavirrasta poikkeava ja siten erityinen, ei ole ihme, että erityisherkkä toistuvasti ylittää omat voimavaransa ja toimii itseään vastaan ja siten väsyy. Niin kauan kuin erityisherkkä ei ole sisäistänyt mistä erityisherkkyydessä on kyse, ei hän voi olla tukena itselleen. Silloin herkkyys koetaan usein taakkana. Erityisherkkä haluaisi olla vähemmän herkkä, eli jotain muuta mitä hän synnynnäisesti on. Kun toimimme sitä vastaan, mitä luontaisesti olemme, elämä on takuulla raskasta.

Kun herkkyytensä hyväksyy, hyväksyy syvemmin myös itsensä. On lupa olla sellainen kuin on alunperin ollutkin. Voi vihdoin riisua suojakuoret, lopettaa suorittamisen ja itsensä kovettamisharjoitukset. Voi vihdoin antaa tuntua ihan aidosti, niin että joka solussa kihelmöi kun keho alkaa herätä eloon. Voi alkaa rakentaa omannäköistään Elämää, sellaista jossa herkkyys saa olla ja tuntua. Elämä on uskomaton seikkailu ja jokainen kohtaaminen on mahdollisuus. Kaikki tuntuu niin voimakkaasti, mutta nyt hyvällä tavalla. Olen elossa. Hengittelen. Kun olen tasapainossa ja hyväksyn itseni ehdoitta, tiedän että erityisherkkyys on suuri lahja, josta olen hyvin kiitollinen.

4.8.2017
Johanna Mäki-Petäjä, Psykologipalvelu Elämänilo