Hyvinvointi perustuu aina johtajuuteen

Johtajuudesta puhutaan ja kirjoitetaan paljon. Kun työyhteisössä voidaan huonosti, syytetään usein huonoa johtajuutta. Kun lapset voivat huonosti, vika nähdään vanhemmuudessa. Tai kun koira käyttäytyy huonosti, koirakuiskaaja yrittää avata omistajille johtajuuden käsitettä. Johtajuutta tarvitaan kaikkialla. Johtajuutta ei voi paeta, ei enää aikuisiällä. Elämä opettaa aina uudelleen ja uudelleen, missä ja minkälaista johtajuutta tarvitaan milloinkin. Elämä ohjaa meitä jatkuvasti itsemme parhaiksi johtajiksi, jos vain haluamme oppia – ja löytää tien mahdollisimman hyvään ja onnelliseen elämään, kukoistukseen. Lopulta kaikessa todellisessa hyvinvoinnissa on kyse johtajuudesta. Onnellinen ihminen on ennen kaikkea hyvä itsensä johtaja. Onnelliset vanhemmat kasvattavat hyvinvoivia lapsia. Onnellinen esimies luo luottamuksen ilmapiirin työyhteisöön ja samalla hän luo uusia yhä taitavampia itsensä johtajia.

Kaikki todellinen johtaminen lähtee siis itsensä johtamisesta. Me emme voi johtaa toisia ihmisiä, jollemme ensin johda itseämme. Kuka meitä seuraa, jollemme seuraa itseämme? Jollemme arvosta ja kunnioita itseämme, emme saa aitoa arvostusta lapsiltamme, koiraltamme, emmekä varsinkaan alaisiltamme. Lentokoneessa happinaamari täytyy laittaa ensin itselle, jotta voi sen jälkeen olla apuna muille. Itseään täytyy rakastaa ensin ja eniten, jotta voi sen myötä rakastaa aidosti muita. Itseään täytyy osata johtaa parhaiten, jotta voi taitavasti johtaa muita. Itsensä johtaminen on aikuisuutta, tasapainoa ja vastuunkantoa. Ihminen, joka johtaa itseään, on turvallinen, luotettava, aito, eheä ja kokonainen, aikuinen ihminen. Itseään johtavan ihmisen lähellä on hyvä olla.

Oletko koskaan miettinyt, millaisia ihmisiä todella arvostat? Arvostatko heitä, jotka miellyttämällä muita kalastelevat itselleen hyväksyntää ja jotka aina tekevät kuten ”on aina ennenkin tehty”? Arvostatko heitä, jotka valta-asemaansa hyväksi käyttäen tekevät päätöksiä muiden näkemyksistä piittaamatta? Arvostatko uhrin tai selviytyjän rooliin jääneitä? Tai tyranneja, itsensä kovettaneita päällepäsmäreitä? Vai arvostatko kenties eniten ihmisiä, jotka uskaltavat rohkeasti kulkea omaa polkuaan, joiden olemuksesta huokuu tasapaino, luotettavuus ja aitous?

Matka itsensä johtamiseen ei liene koskaan helppo. Tasapainoinen, eheä ihminen on nähnyt elämää, rämpinyt ja rypenyt, tehnyt virheitä ja ottanut opiksi, surrut ja iloinnut, loukannut ja tullut loukatuksi, etsinyt ja löytänyt, pysähtynyt ja jatkanut matkaa. Ennen kaikkea hän on oppinut tuntemaan itseään. Hän on ollut rohkea. Hän on uskaltanut katsoa itseään peiliin avoimesti ja tutkinut sisintään syvällisesti, joskus jopa raadollisesti. Itseään johtavalla ihmisellä on siis hyvä itsetuntemus. Hän tuntee vahvuutensa ja heikkoutensa. Hän on suvaitsevainen niin itseään kuin muita kohtaan. Hän ymmärtää ja hyväksyy sen, että olemme kaikki erilaisia, ja epätäydellisiä. Hyvän itsetuntemuksen lisäksi itseään johtavalla ihmisellä on hyvä itseluottamus, siispä hän luottaa itseensä ja omiin kykyihinsä. Jotta ihminen voi luottaa itseensä, on hänen ensin arvostettava itseään. Itsensä aito arvostaminen ei tule kaikille synnyinlahjana, vaan sen eteen täytyy tehdä joskus paljonkin töitä. Itseään on opeteltava ensin arvostamaan ja sen myötä rakastamaan. Syvällä sisimmässään on oivallettava ja vähitellen tiedostettava, että on itse omana itsenään itsensä rakastamisen arvoinen. Rakkautta kun ei voi eikä kannata loputtomiin kalastella muualta, vaan sen tulee löytyä omasta itsestä.

Itseään johtavalla ihmisellä on siis hyvä itsetuntemus sekä hyvä itseluottamus, ja hän arvostaa itseään. Toisin sanoen hänellä on hyvä itsetunto. Hyvän itsetunnon lisäksi itsensä johtaja on sisäistänyt vastuunkannon määritelmän. Vastuunkanto on sitä, että huolehtii omista tarpeistaan loukkaamatta muita. Joskus joku saattaa siltikin loukkaantua ihmisen huolehtiessa omista tarpeistaan, mutta silloin on kyseessä usein vuorovaikutussuhteeseen liittyvät vääränlaiset odotukset. Joka tapauksessa vastuustaan huolehtiva ihminen ei tarkoituksellisesti halua loukata muita ihmisiä.

Työssäni törmään lähes päivittäin kahteen ilmiöön, jotka molemmat ovat esimerkkejä siitä miten kyvyttömyys johtaa itseä johtaa usein pahoinvointiin myös työyhteisössä. Toinen ilmiöistä on ainakin meille suomalaisille kovinkin tuttu nimeltään liiallinen kiltteys. Toinen on tuttu valitettavasti sekin: narsismi. Avaan näitä ilmiöitä itsetuntemuksen ja vastuunkannon määritelmien kautta, jolloin on helpompi ymmärtää, miksi kumpikaan, liian kiltti tai narsisti, ei ole hyvä itsensä johtaja, eikä siten tietenkään kykene taitavasti johtamaan muitakaan.

Kiltteys sinänsä on ihan positiivinen asia ja piirre, silloin kun se lähtee ihmisen aidosta halusta olla kiltti, joko itselle tai toiselle ihmiselle. Tällöin ovat kyseessä myötätunnon ja armollisuuden tunteet. Liiallinen kiltteys puolestaan on enemmänkin negatiivinen asia ja ihmisen hyvinvointia haittaava piirre. Liiallinen kiltteys tarkoittaa sitä, että ihminen laittaa pääosin muiden tarpeet omiensa edelle, pyrkii miellyttämään ja sitä kautta hakemaan hyväksyntää ja arvostusta muilta ihmisiltä. Liian kiltillä ihmisellä on vaikeuksia tunnistaa omia rajojaan, ja hänen on usein vaikea hyväksyä omia tunteitaan. Liian kiltti ihminen on usein näkymätön muiden auttaja ja palvelija, joka sisimmässään on kuitenkin onneton. Liian kiltin ihmisen itsetunto on vielä kehittymätön. Hänen itsetuntemuksensa saattaa olla kylläkin melko hyvä, mutta pohjimmiltaan liian kiltti ihminen ei arvosta itseään eikä siten luota itseensä. Vastuunkannon määritelmän hän on sisäistänyt niin, että muita ei saa loukata, ja sitä hän ei missään nimessä ikinä tekisikään. Ongelmapa onkin se, että liian kiltti ihminen ei huolehdi omista tarpeistaan, minkä vuoksi liian kiltti ihminen loukkaakin itseään. Liian kiltti ihminen tulee siis usein ylikävellyksi ja muiden hyväksi käyttämäksi. Elämässään hän usein ennen pitkää uupuu tai katkeroituu. Liian kiltin ihmisen kohdalla itsensä johtaminen ja kukoistaminen ovat siis vielä haavekuvissa. Onneksi liiallisesta kiltteydestä voi toipua ja kukoistaminen matkanteon myötä on täysin mahdollista.

Liiallisen kiltteyden vastakohdaksi mielletään usein narsismi. Ulkoinen vaikutelma saattaa kieliä vastakohdista, mutta totuus on toinen. Narsistin itsetunto on myös kehittymätön, ja vieläpä paljon hauraampi kuin liian kiltin ihmisen itsetunto. Narsisti kärsii persoonallisuuden häiriöstä, joka on varhaislapsuudessa alkunsa saanut vakava sairaus. Narsistin itsetuntemus on huono, eikä se ole lainkaan realistinen. Vakavin trauma narsistilla liittyy itsensä arvostamiseen. Narsistin minäkuva on rakentunut häpeän ja rakkaudettomuuden raunioille, minkä vuoksi hänellä ei ole kykyä rakastaa itseään. Haurasta ja heikkoa minäänsä narsisti sitten yrittää suojata kehittelemänsä naamion turvin. Naamio päällä narsisti pelaa hyötypeliään, johon hän itsekin uskoo, ja on siten myös erittäin vakuuttava. Vastuunkannon määritelmä avautuu narsistille siten, että hän ei pelkästään huolehdi omista tarpeistaan, vaan oikeuttaa itselleen myös erityiskohtelua. Sen lisäksi narsisti ei piittaa siitä, että hän toistuvasti loukkaa muita ihmisiä. Narsistin kohdallakaan ei siis voida puhua itsensä johtamisesta, vaan enemmänkin pienen, hauraan ja sairastuneen egon henkiinjäämistaistelusta, joka tapahtuu hinnalla millä hyvänsä, keinoja kaihtamatta, muita ihmisiä hyväksi käyttäen. Eipä ihme, että narsistien alaiset ja työtoverit voivat huonosti. Kukoistaminen ja narsismi eivät siis todellakaan mahdu samaan lauseeseen. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että nykyajan kovien arvojen työkulttuurissa narsismi kukkii, luoden todellisuudessa paljon pahoinvointia ympärilleen. Kukoistaminen on täysin eri asia, se on nimenomaan terveyttä ja hyvinvointia.

Johtajuuden tärkeys avautuu usein parhaiten, kun sitä mietitään vanhemmuuden ja lasten kasvattamisen kautta. Hyvinvoivissa perheissä vanhemmat ovat tasapainoisia, luotettavia ja siten turvallisia aikuisia ihmisiä, itsensä johtajia, minkä seurauksena lapset voivat hyvin. Tällaisissa perheissä ilmapiiri on kannustava, hyväksyvä ja turvallinen. Lapsille annetaan tilaa kehittyä rauhassa, heidän itsetunnon tervettä kehitystä tuetaan ja vahvistetaan. Lapset oppivat vastuunkantoa arjen tilanteissa. Kaikissa perheissä ei kuitenkaan voida hyvin. Monilla on kokemusta turvattomuuden tunteista eri muodoissa. Kuka on joutunut henkisen väkivallan kohteeksi, ja ymmärtänyt sen ehkä vasta aikuisiällä, kuka taas on hienovaraisesti pakotettu ottamaan itselleen toisen vanhempansa tukijan rooli, esimerkiksi. Näiden kokemusten myötä ihminen on joutunut raivaamaan tilaa omasta aidosta itsestään häpeälle. Tämän rakkaudettomuuden korvaaminen rakkaudella saattaa sitten viedä pitkänkin aikaa. Itsensä johtaminen mahdollistuu vasta korjaustöiden myötä.

Hyvinvoivissa perheissä avainsana on luottamus. Myös hyvinvoivissa työyhteisöissä vallitsee luottamuksen ilmapiiri. Kyse on samasta asiasta, samasta ilmiöstä. Ja hyvinvointihan lisää tuloksellisuutta monestakin eri syystä. Luottamuksen ilmapiirin rakentaminen vaatii vaivannäköä. Myös lasten kasvattaminen vaatii vaivannäköä. Itsensä johtaminen ei ole helppoa. Muiden johtaminen on vielä vaikeampaa. Ja ilman kykyä itsensä johtamiseen mahdotonta. Tai no, onnistuuhan se ”kovalla kädellä”, pakottamalla, alistamalla, valta-asemaa hyväksi käyttäen. Silloin on kylläkin valitettavasti kyseessä perhe, tai työyhteisö, jossa vallitsee pelon ilmapiiri. Pelon ilmapiiri tuo mukanaan monia lieveilmiöitä, kuten suojautumista, itsekkyyttä ja erilaisia pahoinvointia lisääviä pelejä. Silloin ei enää olla samassa joukkueessa, vaan jokainen koittaa selviytyä kurjuudessa yksin. Työyhteisössä pelon ilmapiiri aiheuttaa erityisesti tehottomuutta.

Kummanlaisessa perheyhteisössä sinä mieluummin kasvatat omat lapsesi, luottamuksen vai pelon ilmapiirissä? Entä kummanlaisessa työyhteisössä mieluummin työskentelet?

Itsensä johtamiseen liittyy vahvasti myös valinnat. Elämä on valintoja, joka hetki. Aikuisiällä olemme vastuussa omista valinnoistamme. Itselle oikeilta tuntuvia valintoja on helpompi tehdä, kun tuntee itsensä hyvin. Myös itsensä arvostaminen on taas tärkeää. Itsensä johtaja tekee valintojaan arvostaen omaa hyvinvointiaan. Oman hyvinvoinnin arvostamista on myös oman rajallisuuden tunnistaminen sekä tunnustaminen. Kaikkea ei voi millään tehdä kerralla, on osattava päättää mihin milloinkin keskittyy. Työyhteisössä jokaisen aikuisen ihmisen tulisi olla itsensä johtaja. Kun ihminen huolehtii omasta hyvinvoinnistaan, se ei jää muiden kannettavaksi. Itsensä johtaja osaa niin ikään ottaa ikävät asiat esille rakentavalla tavalla, hän ei suostu uhrin rooliin.

Työyhteisössä jokainen työntekijä on siis itsensä johtaja ja siten omalta osaltaan vastuussa omista työtehtävistään, työssä kehittymisestä sekä positiivisen työilmapiirin luomisesta. Toimivan ja hyvinvoivan työyhteisön perustan rakentaa kuitenkin ylin johto. Samoin kuin perheyhteisössä vanhemmat ovat roolinsa puolesta vastuussa luottamuksen ilmapiirin rakentamisesta, työyhteisössä arvojen näkyväksi tekeminen ja työhyvinvointia tukevien puitteiden luominen on johtoportaan vastuulla.

Työssäni psykologina ja psykoterapeuttina intohimoni on auttaa ihmisiä löytämään keinoja elää hyvää ja mahdollisimman onnellista elämää. Tavoitteeni on omalta osaltani auttaa ihmisiä kukoistamaan. Kukoistaminen tarkoittaa sitä, että ihminen elää omannäköistään, omien arvojensa mukaista elämää, voi hyvin ja on onnellinen. Sen lisäksi kukoistava ihminen tekee hyvää myös muille, ja hänen elämänsä on merkityksellistä. Näen, että kukoistaminen ja todellinen hyvinvointi ei ole mahdollista, jollei ihminen johda itseään. Uskon, että useimmiten kyse on rohkeuden puutteesta. Ei niinkään siitä, ettei ihminen uskaltaisi tavoitella unelmiaan, vaan siitä että ihminen ei uskalla rakastaa eli arvostaa itseään. Itseään johtava ihminen on siis ennen kaikkea rohkea.

Eikö olekin niin, että arvostamme rohkeutta yli kaiken?

Sillä rohkeus johtaa pelkojen voittamiseen ja sen myötä rakkauteen. Rakkaus mahdollistaa itsensä johtamisen. Itsensä johtaminen on avain hyvinvointiin ja onnellisuuteen, kukoistukseen. Kun johdat hyvin itseäsi, voit oppia johtamaan myös muita. Kaikki todellinen hyvinvointi perustuu siis ensin kykyyn johtaa itseä, ja sen myötä meidän on mahdollista toimia taitavina johtajina muille, jakaen hyvinvointia laajemmalle, lisäten rakkautta maailmaan, vahvistaen johtajuutta muissa ihmisissä.

Johanna Mäki-Petäjä, Psykologipalvelu Elämänilo

15.3.2015