Migreenistä eroon mindfulnessin avulla

Kivun psykologian luennoillani useita ihmisiä on kiinnostanut miten piinaavasta ja elämää häiritsevästä vaivasta nimeltä migreeni voisi päästä eroon. Senpä takia kerron oman tarinani migreeniin liittyen nyt tässä.

Olen kärsinyt migreenistä 16-vuotiaasta lähtien. Kohtaukset ovat olleet aurallisia, sisältäen voimakasta päänsärkyä, pahoinvointia, huimausta, näkö- ja puhekyvyn menetystä, puutumista sekä muuten vain kamalaa oloa. Migreeni on kerrallaan kestänyt yhdestä kolmeen vuorokautta, pääosin kuitenkin tuon kolme vuorokautta. Useimmiten migreeni alkoi viikonloppuisin tai lomien alkaessa. Parhaiten migreeniin auttoi sen ”lusiminen” eli nukkuminen ja täydellinen vetäytyminen kaikenlaisista stressitekijöistä. Migreenin saattoi laukaista mikä milloinkin: jotkut mausteet, punaviini, kirkkaat valot, raskaampi liikuntasuoritus -toisinaan taas nämäkään eivät sitä laukaisseet. Jossain vaiheessa aloin tajuta, että suurin syy migreenin taustalla on jatkuva stressitila. Kun haitallista stressiä oli kerta kaikkiaan ollut liikaa ja liian pitkän aikaa, lähes mikä tahansa riitti laukaisemaan migreenin. Ja kun stressi selkeästi helpotti, silloin juuri migreeni otti vallan. Jossain vaiheessa aloin laskea, kuinka monta päivää (vieläpä vapaapäivää) olen elämästäni hukannut migreenin potemiseen. Luku on masentavan suuri.

Mutta. Onnekseni ne päivät ovat nyt ohi ja uusia tuskin juurikaan tulee. Muutamaan vuoteen en ole enää kärsinyt migreenistä. Tie vapauteen on kulkenut mm. mindfulnessin eli hyväksyvän tietoisen läsnäolon kautta. Olen entinen liiallisesta kiltteydestä kärsivä täydellisyyden tavoittelija. Lisätäänpä tuohon vielä persoonaani ainakin jossain määrin sisältyvä kunnianhimo. Niin, ja vahva empatiakyky. Joka tapauksessa, tunnelukkoja minulla on ollut monia. Sen lisäksi olen elänyt suurimman osan elämästäni ”päässäni”, vailla riittävää kehotietoisuutta. Olen aina rakastanut psykologiaa ja ihmisten auttamista. Jo työelämäni alkumetreillä aloin kuitenkin kärsiä uupumusoireista. Niiden mukana migreenikohtaukset pahenivat. Tunnelukkoja käsittelin sekä rosen-terapiassa että itse opiskelemalla. Vähitellen kehollisuus alkoi avautua minulle ja kirjaimellisesti tärisin, itkin ja huusin tunnelukkoja auki. Tie vapauteen avautui siis kehollisen terapian ja taitavan terapeutin avulla. Terapiaa jatkoin noin kolme vuotta. Migreeni pysyi tiiviisti rinnallani. Työ psykologina oli edelleen yhtä aikaa äärimmäisen palkitsevaa sekä äärimmäisen uuvuttavaa.

Työn ohella opiskelin itsenäisesti jatkuvasti ja useamman kerran törmäsin mindfulness-teemaan. Se kiehtoi, mutta tuntui jotenkin vaikealta. En osannut, enkä halunnut pysähtyä. Meditoiminen tuntui lähes ylivoimaisen vaikealta. Jooga sen sijaan vei sydämeni melkein heti, vaikkei alku senkään suhteen ollut helppo, pitkälti siitä syystä että yritin siinäkin väkisin taivuttaa jäykkää, lukoista kärsivää kehoani eri asentoihin, siispä suoritin joogaa. Vähitellen aloin kuitenkin rauhoittua joogan avulla, se toi kaivattua rentouden tunnetta sekä yhteyttä itseeni ja omaan keskukseeni. Aloin myös työn ohella opiskella ratkaisukeskeiseksi psykoterapeutiksi. Se tuki mukavasti omaa arvomaailmaani: syvällisyyttä ja ihmisyyttä arvostavaa kohtaamista. Jossain kohtaa minulla ”napsahti” migreenin suhteen ja ajattelin: ”Mä en vaan jaksa sua enää, joten häivy, kiitos! ”. No ei tietenkään häipynyt, ei todellakaan. Taas jokin veti minut mindfulnessin pariin. Sitten se loksahti. Lause ”Se, mitä vastustat, se lisääntyy” jäi soimaan päässäni. Olinhan sen kuullut aiemminkin, mutta nyt sen todella tajusin. Toinen lause, jonka kohtasin: ”Kivun kanssa on ymmärrettävä mitä kipu sinulle haluaa viestittää, sillä kipu on ystäväsi.” Tajusin, että mitä enemmän pelkään migreeniä, sen varmemmin se tulee. Sitä paitsi, nyt olin riittävän kypsä oivaltamaan, miten oma käyttäytymiseni sekä ajatusmaailmani tukivat haitallisen stressin pysymistä osana elämääni. Oivalsin mm., miten ajatusmaailmani oli loppujen lopuksi hyvin ongelmakeskeinen, vaikka olinkin kuvitellut olevani ihmisenä selvästi ratkaisukeskeinen. Vähitellen aloin ymmärtää -ja käytännössä kokea- miten ajatukset vaikuttavat elämäämme, olemiseemme, ihan kaikkeen.

Jooga ja meditointi lisääntyivät. Matka omaan sisimpään oli alkanut ikään kuin uudelleen, tai ainakin uudella tavalla. Ratkaisukeskeinen lähestymistapa, mindfulness ja jooga kaikki tukivat toisiaan. Totesinkin, että kaikissa puhutaan samaa kieltä. Ratkaisukeskeisyys on mielestäni mindfulnessia ja mindfulness on ratkaisukeskeisyyttä. Joogaa voisi luonnehtia näiden kahden keholliseksi ilmentymäksi tai ainakin harjoitusmenetelmäksi pyrkimyksenä olla hyväksyvästi tietoisesti läsnä tai pyrkimyksenä olla ratkaisukeskeinen. Aloin hyödyntää mindfulnessin oppeja migreenin suhteen. Ymmärsin, että migreeni todellakin oli ystäväni. Se oli jo pitkään yrittänyt sanoa: ”Hyvä ihminen, lepää välillä. Kuuntele sydäntäsi, kehoasi. Älä aina pyri miellyttämään muita. Ota omaa aikaa. Nuku enemmän. Syö säännöllisemmin. Rentoudu. Lopeta turha huolehtiminen ja murehtiminen.” Vihdoin nämä sanat alkoivat tuntua totuudelta, jota en voinut enää sivuuttaa. Oivalsin myös, että migreeni oli osaltaan saattanut minut omalle henkiselle tielleni. Migreeni oli se, joka yritti kaikin keinoin muistuttaa minua tasapainosta ja oman hyvinvointini tärkeydestä. Ja kun vihdoin kuuntelin ja annoin kohtauksille luvan, ne eivät enää tulleetkaan. Aluksi kohtaukset olivat enää lieviä, kunnes siis loppuivat kokonaan. Reilu vuosi sitten kärsin kuitenkin migreenistä useampanakin päivänä. Kävin läpi elämäni tähän asti henkisesti raskainta ajanjaksoa ennen avioeropäätöstä. Kyllä, migreeni pysyi rinnallani silloinkin ja muistutti että taas mennään äärirajoilla.

Kuinka viisas ihmisen keho onkaan. Apu ei useinkaan löydy pilleripurkista, vaan omasta sisimmästä. Omien varjojen, peikkojen ja pelkojen kohtaaminen ei ole ollenkaan helppoa, mutta usein se toisi juuri sen tarvittavan helpotuksen. Tai omat tunteet, tarpeet, kaipuut, joiden tunnustaminen tekee niin kipeää ettei niitä tahdo tunnustaa itselleen sitten millään, nekin olisi kohdattava. Migreeni yritti kertoa minulle vuosikaudet myös erityisherkkyydestäni, mutta sen tunnistin vasta pari vuotta sitten. Silloin loksahti taas palasia yhteen. Kiitos yhteisistä yli 15 vuodestamme, rakas Migreeni! Tulethan avukseni taas, kun en osaa itse pysähtyä!

Johanna Mäki-Petäjä, Psykologipalvelu Elämänilo

30.6.2016