Miksi ihminen masentuu?

Työssäni tapasin eräänä päivänä kirkassilmäisen, silmin nähden hyvinvoivan asiakkaan. Hänelle oli varattu kuntoutuskurssiin sisältyvä psykologin vastaanottoaika. Asiakkaalla itsellään ei kuitenkaan ollut varsinaista tarvetta ajalle, sillä hänellä ei ollut omakohtaisia ongelmia, vaan elämä oli mallillaan ja mieli positiivinen. Onnekas hän. Mutta hänen läheisellään sen sijaan oli ongelma, jonka nimi oli masennus. Diagnoosin läheinen oli saanut juuri ja hoitosuhde psykiatrian poliklinikalla oli alkanut. Asiakkaani kysyi silmät hämmennyksestä suurina: ”Miten se oikein on mahdollista, että ihminen masentuu?” Niinpä. No, käytimme vastaanottoajan siten, että yritin vastata hänelle tähän tärkeään kysymykseen.

Masennus on kaikin puolin kurja, raskas ja surullinen sairaus. Itse olen ollut lievästi masentunut useamman kerran elämässäni ja ainakin kerran keskivaikeasti masentunut. Vakavasti masentuneita ihmisiä olen kohdannut työssäni, sanoisinko, liian usein. Jokainen kohtaaminen on ollut raskas, ja toivon pilkahduksen välittäminen asiakkaalle on ajoittain tuntunut hyvin työläältä. Erityisherkkänä ihmisenä olen aistinut, miten vakavasti masentuneen ihmisen keho tuntuu lyijynraskaalta, hengitys meinaa salpaantua ja kurkkua kuristaa, vaikka itku ei tulekaan. Tekisi mieli huutaa ja ulvoa, mutta voimia ei ole. Kaikki näyttää synkältä, toivottomalta, sumealta. Ihminen on jumissa, lukossa, pysähtynyt, yhtä masennuspeikkonsa kanssa.

Masennus ja uupumus ovat pitkälti sama asia. Sanotaan, että masennus on sitä että on yrittänyt olla liian vahva liian pitkän aikaa. Hyvin sanottu. Masentunut ihminen on elämässään uupunut. Syitä uupumiseen löytyy monia, jokaisen tarina on omanlaisensa. Joku on uupunut jo vauvaiässä, toinen paljon myöhemmin vaikkapa työelämän haasteiden myötä. Rakkaudettomuuden syyt ja kasvot ovat monet. Joka tapauksessa masentunut ihminen on kärsinyt ennen sairastumistaan pitkään haitallisesta stressistä. Haitallinen stressi syntyy, kun stressitila jatkuu liian pitkään ja palautuminen on liian vähäistä suhteessa kuormitukseen. Toisin sanoen ihmisen elämän haasteet eivät ole tasapainossa käytössä olevien voimavarojen suhteen. Jokaisen voimavarat ovat yksilölliset, mutta fakta on että jokainen tarvitsee haasteiden ja pakollisen suorittamisen lisäksi lepoa, rentoutumista ja olemista. Myös stressin kokemisen suhteen me ihmiset olemme erilaisia. Mutta jokainen stressaantuu jostakin, ja jokainen tarvitsee itselleen sopivan palautumisjakson ja itselleen sopivat palautumiskeinot.

Masennuksen synnyllä on paljon tekemistä itsetunnon kanssa. Hyvä itsetunto koostuu hyvästä itsetuntemuksesta sekä itsensä arvostamisesta. Jotta voisimme välttyä haitallisen stressin kokemiselta, meidän täytyy tuntea oma stressikäyttäytymisemme, tiedostaa omat haitallisen stressin aiheuttamat fyysiset ja psyykkiset oireemme ja mikä tärkeintä, arvostaa näitä piirteitä sekä rajallisuutta itsessämme. Ennen kaikkea meidän täytyy arvostaa itseämme ja omaa olemistamme. Kehomme on hyvin viisas. Se kyllä viestii meille stressioireista hyvissä ajoin. Valitettavan moni uskoo kehoaan vasta sitten, kun jalat lähtevät alta tai selkäkipu ei anna lupaa nousta aamulla sängystä ylös. Tai kun sydän huutaa lujaa, että nyt riittää.

Kantapään kautta opimme usein myös itsemme arvostamista. Tiedän, itsensä rakastaminen ei ole helppo laji. Niin paljon helpompaa on suorittaa, miellyttää, tehdä aina varmuuden vuoksi vähän enemmän kuin todellisuudessa jaksaisi. Salakavalasti tässä niin sanotussa helpossa pelissä kehoomme ja aivoihimme erittyy kortisolihormonia, joka osaltaan auttaa meitä turruttamaan itsemme selviytymismoodiin, jossa olemme etäällä omasta sisimmästämme, omista todellisista tunteistamme ja ajatuksistamme. Kortisolin määrä kehossamme lisääntyy pikku hiljaa, minkä vuoksi emme usein itse edes huomaa stressitasomme nousua. Olemme taistelutilanteessa, jossa on vain pakko selviytyä, pitää pää pinnalla. Jossakin vaiheessa voimat kuitenkin loppuvat. Helpoiten sen huomaa siitä, että elämästä on kadonnut ilo. Tilalle on tullut pakonomainen suorittaminen. Ihminen on kuin elävä kuollut.

Kenen elämää me sitten elämme?

Ratkaisukeskeisessä psykoterapiassa masennus määritellään siten, että siinä on kysymys toteutumattomista haaveista. Toisin sanoen, masentunut ihminen on syystä tai toisesta ja usein vieläpä kolmannesta elänyt elämäänsä enemmänkin jollekin muulle kuin itselleen. Hän on tehnyt valintoja, jotka eivät ole tukeneet hänen hyvinvointiaan. Hän ei ole kulkenut omaa kukoistuksen polkuaan, vaan jonkun tai jonkin muun määrittelemää sivureittiä. Ratkaisukeskeisessä psykoterapiassa masennus nähdään myös usein tarpeellisena elämänvaiheena, jossa ihminen on tullut elämässään ikään kuin tienhaaraan, johon on hyväkin pysähtyä miettimään mihin suuntaan haluaa jatkossa kulkea. Oman elämän inventaario on tarpeen kaikille ihmisille aika ajoin, mutta masentuneelle ihmiselle se on parantumisen kannalta välttämätöntä. Pienin askelin -tai joskus jopa suurin harppauksin- voi oppia rakentamaan itselleen sellaista elämää, jossa valinnat tukevat omaa hyvinvointia, ja elämä alkaa koostua ilosta, aidosta tyytyväisyydestä sekä toteutuneista ja tulevista haaveista.

Johanna Mäki-Petäjä, Psykologipalvelu Elämänilo

8.9.2015