Mulkkuterapiaa

 

”Voiko tässä terapiassa käydä vahingossa niin, että musta tuleekin ihan mulkku?”, kysyi asiakkaani viime viikkoisen tapaamisemme aluksi. ”Kyllähän tässä niinkin voi käydä”, vastasin. Ja sitten nauroimme.

Nauru on siitä mahtavaa, että silloin tietää että jotain merkittävää on jo avautunut ja vapautunut. Tässä tilanteessa se oli kiltteyden naamio. Tilalle oli alkanut syntyä omista tarpeistaan ja toiveistaan kiinnostunut ja omia rajojaan kunnioittava aikuinen. Sehän ei todellisuudessa ole sama asia kuin mulkku, mutta usein elämää rajoittavasta kiltteydestä kärsivät ihmiset mieltävät aluksi niin. Jos opettelen sanomaan toisille ei, ilmaisemaan omia tunteitani ja tarpeitani, työskentelemään omien unelmieni eteen, niin sitten olen itsekäs kusipää, narsisti eli siis mulkku. Niinpä niin. Ei niin.

Olen sitä mieltä, että kilttejä onnellisia ihmisiä ei ole olemassakaan.

Meillä Suomessa kiltteyttä on arvostettu paljon. Usein se kuitenkin näyttäytyy uhriutumisena eli itsensä sivuuttamisena. Väitän, että moni ei ole tätä asiaa katsonut kovinkaan syvällisesti. Jos et kanna vastuuta itsestäsi ja omista elämänvalinnoistasi, vaan sysäät vastuun joko muiden harteille tai haet itsellesi hyväksyntää ja rakkautta uhrautumalla muiden vuoksi, väitän että olet enemmän mulkku kuin ihminen, joka kantaa vastuun itsenäisesti. Kiltti ihminen on siis melkoisen itsekäs.

Epäitsekkäintä maailmassa sen sijaan on itsensä rakastaminen eli omasta hyvinvoinnista ja valinnoista täyden vastuun ottaminen. Se on epäitsekästä ja vaikeaa. Se on työläämpi polku, jossa kuitenkin palkkiona odottaa vapaus. Kun tämän on sisäistänyt, voi sen jälkeen jakaa aidosti täydestä sydämestään rakkautta muillekin. En siis kutsuisi tällaista sydämestään toimivaa ihmistä mulkuksi. Mutta matkalla aitouteen toiminta saattaa joidenkin silmissä näyttää mulkkumaisen itsekkäältä, ja silloin paljastuvat moninaiset inhimilliset naamiot, luojalle kiitos.

Kiltteyden naamion takana on usein paljon vihaa, surua ja pelkoa. Mitä pidempään näitä tunteita piilotellaan, sitä enemmän naamio muuttuu katkeruudeksi. Tämän koen yhdeksi tärkeäksi elämäntehtäväkseni: omalta osaltani estää ihmisten katkeroitumista, sillä jostain syystä minun on vaikea kestää katkeruuden naamioita, joita näen maassamme aivan liikaa.

Onneksi kiltti ihminen voi kuitenkin toipua. Ensin toipuminen tuntuu kiltistä hyvin mulkkumaiselta, mutta samalla jotenkin aika kivan vapauttavalta. Olemme hyvässä vaiheessa terapiamatkaa. Lopulta pääsemme käsiksi syyllisyyden ja häpeän tunteisiimme, omaan pimeyteemme ja varjoihimme. Ihanaa, nyt ollaan syvässä päässä, tämä terapeutti tykkää. Saan olla hyväksyvä peili, kannatteleva syli ja elämään kutsuva matkatoveri, kun yhdessä riisumme naamiot ja pienin askelin kohtaamme pelkoja, oman voimamme ja vihdoin ilon. Matkan varrella on täytynyt luopua paljosta, mm. ihmissuhteista joissa sinulle ei ole tilaa ilman kiltin naamiota.

Kiltti ihminen saattaa jossain vaiheessa toipumisprosessiaan pelätä ihan aidosti muuttuvansa kusipääksi, mulkuksi, kontrollinsa menettäväksi holtittomaksi hulluksi, jopa narsistiksi. Kaikissa ihmisissä on narsistisia piirteitä. Osa ihmisistä kärsii narsistisesta persoonallisuushäiriöstä. Nämä ovat kaksi eri asiaa. Omien narsististen piirteiden tiedostaminen ja häpeän tunnistaminen ovat merkki terveestä persoonallisuuden rakenteesta sekä lupaus vapaudesta. Narsisti sen sijaan ei tiedosta eikä kohtaa häpeäänsä, vaan kantaa sisukkaasti ja valitettavan sokeasti häpeämättömyyden naamiota. Tämä on mulkun naamio.

Minulle mulkkuus on tiedostamattomuutta, joka ilmenee vastuuttomuutena. Kaikissa meissä asuu ainakin hetkittäin pieni tai iso mulkku, ja sen myöntäminen on ensiaskel vapautumiseen.

Siispä asiakkaastani ei tule terapian edetessä vahingossa mulkkua, kun asiaa vähän tarkemmin mietimme. Mutta saimmepahan hyvät naurut. ”Tervetuloa mulkkuterapiaan!” :)

 

Johanna Pesola

psykologi, psykoterapeutti, tantric life coach