onnellisuus

Uskallatko sinä kukoistaa?

Sinulle itsellesi tärkeistä asioista koostuu sinun arvomaailmasi. Arvojesi pohjalta teet valintoja joka päivä, joka ikinen hetki. Pieniä ja suuria, enemmän tai vähemmän elämäsi kulkuun vaikuttavia valintoja.

Motiivina valintojesi taustalla on aina joko pelko tai rakkaus. Jos motiivisi on pelko, teet valintasi pakon edessä, ulkopuolelta ohjattuna, velvollisuuden tunnosta, ehkä muita miellyttääksesi. Eihän tunnu kovin hyvältä? Hetken aikaa menee, mutta pitkän päälle alkaa tuntua raskaalta. Jos elämäsi koostuu pääosin pelon motiivista tehdyistä valinnoista, eli velvollisuuksista, tuntuu elämäsi varmaankin pitkälti selviytymiseltä päivästä toiseen, vailla iloa tai täyttymyksen tunnetta.

Hyvinvointi perustuu aina johtajuuteen

Johtajuudesta puhutaan ja kirjoitetaan paljon. Kun työyhteisössä voidaan huonosti, syytetään usein huonoa johtajuutta. Kun lapset voivat huonosti, vika nähdään vanhemmuudessa. Tai kun koira käyttäytyy huonosti, koirakuiskaaja yrittää avata omistajille johtajuuden käsitettä. Johtajuutta tarvitaan kaikkialla. Johtajuutta ei voi paeta, ei enää aikuisiällä. Elämä opettaa aina uudelleen ja uudelleen, missä ja minkälaista johtajuutta tarvitaan milloinkin. Elämä ohjaa meitä jatkuvasti itsemme parhaiksi johtajiksi, jos vain haluamme oppia – ja löytää tien mahdollisimman hyvään ja onnelliseen elämään, kukoistukseen. Lopulta kaikessa todellisessa hyvinvoinnissa on kyse johtajuudesta. Onnellinen ihminen on ennen kaikkea hyvä itsensä johtaja. Onnelliset vanhemmat kasvattavat hyvinvoivia lapsia. Onnellinen esimies luo luottamuksen ilmapiirin työyhteisöön ja samalla hän luo uusia yhä taitavampia itsensä johtajia.